Erikoissijoitusrahasto Proprius Partners Uusi Eurooppa

Rahaston sijoitustoiminta ei ole vielä alkanut

Erikoissijoitusrahasto Proprius Partners Uusi Eurooppa on aktiivisesti hoidettu osakerahasto, jonka sijoitustoiminnan tavoitteena on saavuttaa rahasto-osuudelle mahdollisimman korkea arvonnousu pitkällä aikavälillä hajauttamalla varat rahaston sääntöjen mukaisesti. Rahasto ei edistä ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia eikä sillä ole kestävää sijoitustavoitetta EU:n tiedonantovelvoiteasetuksen (SFDR-asetus) mukaisesti. Rahasto tavoittelee korkeampaa tuottoa kuin laajemmin sijoituksensa hajauttavat rahastot.

Rahaston minimimerkintä on 50 000 €.

Salkunhoitajat

Niko Fagernäs
Salkunhoitaja

Niko Fagernäsillä on mittavaa kokemusta sijoitusalalta laajasti niin listatusta kuin listaamattomastakin maailmasta.
 
Niko on toiminut aktiivisesti perheyhtiö Hermitage Oy:n sijoitustoiminnassa yli vuosikymmenen.
 
Vuonna 2012 Niko tuli Taalerille ja lopulta vastasi Taalerin osakestrategiasta ja allokaatiosalkuista.
 
Taaleriaikana Niko hoiti myös Taalerin Vaihtoehtoiset-rahastoa sekä teknologiaosakkeisiin Euroopassa keskittyvää Uusi Eurooppa -rahastoa.
 
Nikolla on kokemusta hallitustehtävistä startup-puolella, ml. hallituksen puheenjohtajan rooli.
 
Nikoa arvostetaan sparrauskumppanina osakemarkkinaan sekä liiketoiminnan kehittämiseen liittyvissä asioissa.
 
Koulutukseltaan Niko on taloustieteiden maisteri Warwickin yliopistosta.
 
Vapaa-ajalla Nikon löytää usein joko pelaamasta videopelejä tai konserteista.
 
“It ain’t what you don’t know that gets you into trouble. It’s what you know for sure that just ain’t so.” – Mark Twain

Jonas Koivula
Salkunhoitaja

Jonas Koivula (KTM) tuli alalle vuonna 2004 Fourton Rahastoyhtiöön, josta hän siirtyi Taalerille vuonna 2011.
 
Jonas on Suomen arvostetuimpia Eurooppa-osaketaitureita ja on keskittynyt erityisesti saksankielisen Euroopan osakkeisiin eri sijoitustyyleillä. 
 
Useimmat Suomen suurimmista institutionaalisista sijoittajista ovat luottaneet Jonaksen tekemiseen jo vuosikymmenen ajan. 
 
Jonas on erittäin hyvä aistimaan markkinoiden tunnelmia ja vetämään niistä johtopäätöksiä.
 
Jonas on voittanut Euroopan yleisen osakemarkkinakehityksen huomattavalla marginaalilla ja säännönmukaisesti.
 
Hänen harrastuksiinsa lukeutuvat monipuolinen kuntoilu, matkustelu ja koiransa kanssa puuhastelu.
 
”The person that turns over the most rocks wins the game.” – Peter Lynch