Picture of Mika Heikkilä

Mika Heikkilä

Löydät viisi intohimoista salkunhoitajaa tekemään sitä työtä, mitä he rakastavat – poimimaan yksittäisiä osakkeita. Tutkimaan, analysoimaan, haastamaan, keskustelemaan, visioimaan, varomaan ja lopulta tekemään päätöksiä. Heidän saamisensa yhteiseen yritykseen ei yleensä ole kovin helppoa. Milloin yhdellä on talonrakennus, yhdellä perheen perustaminen, yksi saa liian hyvää palkkaa nykyisessä työpaikassaan ja yhtä vain ei huvita juuri nyt. Aina löytyy syitä olla tekemättä sitä ratkaisevaa siirtoa ja sen takia harvoin saadaan sopivimpia henkilöitä alalta koottua samaan työpaikkaan. Saada ympärille vielä samanhenkinen hallinto ja myynti. Yksi hoitaa kahvikupit, toinen tuolit, kolmas sopii tietojärjestelmät, neljäs hoitaa lupahakemuksen ja viides asiakasrekisterin. Niin, että kaikki toimii. Kun se kuukausien valmistelujen jälkeen vihdoin onnistuu, saadaan toimilupa, perustetaan rahastot ja aletaan päästä hommiin. Uskomaton fiilis, meillä on oma firma – Proprius Partners Oy. Kun aika on – tehdä työtä intohimolla yhdessä.

Yhdessä, puhuen, silmät säihkyen ja lopulta kättä päälle lyöden. Tehdään se näin, omin päin, sopien ja sanasta kiinni pitäen. Jokainen pitää kiinni siitä, mistä sovitaan, ei jälkipuheita. Kun on sovittu, niin se myös pidetään. Rehdisti, viimeisen päälle.

Kun se on omaa, siitä tulee vastuu. Huolehtiminen, vastuunkanto, ei vain itsestä vaan jokaisesta meistä. Kukaan meistä ei halua olla se, josta tulevaisuus jää kiinni. Tämä on meidän oma firmamme, meidän jokaisen, jotka olemme mukana. Yrittäjyys, joka on vastuuta asiakkaista, työkavereista ja siitä ettei kaveria jätetä. Ja niin, että jokaisella on hyvä olla ja lupa nauttia. Menestyksestä, kun aika on.

Tehdä sitä, missä ollaan hyviä. Sitä, mistä meillä on näyttöjä. Keskitytään siihen mistä nautitaan, mitä rakastetaan ja mitä osataan. Silloin ollaan vahvalla jäällä, ei tarvitse pelätä, voidaan tehdä rennosti, koska tiedetään, että olemme omalla alueellamme. Tämä on se juttu. Tämä on meidän paikka ja aika. 

Kukaan meistä ei tiedä huomista, ei seuraavaa tuntia, ei edes seuraavaa minuuttia. Mutta historia kertoo, että asiat ovat menneet eteenpäin, olemme keksineet ratkaisut ongelmiin. Osakesijoittaminen on aina palkinnut ne, jotka ovat pystyneet olemaan pitkäjänteisiä. Silloin vasta nähdään ne asiat, jotka toimivat suhdanteiden yli.

Unelmoida suuria, saavuttaa mahdottomia, uskoa mihin vain. Sitä ei voi saavuttaa uhoamalla, suuria puhumalla tai pelkällä onnella. Sen voi saavuttaa työnteolla, uteliaisuudella, hyvillä ihmissuhteilla ja ottamalla nöyrästi vastaan niin voitot kuin tappiotkin. Niin opitaan ja kehitytään. Kaikessa ja kaikkialla. Nöyrästi.

Tämä oli kuvaus Propriuksen synnystä ja miten arvot käytännössä heijastuvat yrityksen henkilökuntaan ja toimintaan. Voit hämmästellä kirjoituksen vahvaa emotionaalista latausta, mutta oman yrityksen perustaminen on sitä. Osaltaan järkeilyä, mutta myös paljon tunnetta. Fiilistä siitä, mikä on oikein ja mikä tulee tehdä. Aivan kuten sijoittaminenkin, osa tapahtuu pelkällä matematiikalla ja laskien erilaisia tunnuslukuja. Mutta osa sijoittamisesta on puhtaasti tunteiden hallintaa ja psykologiaa. Miten minä käyttäydyn sijoittajana ja miten muut toimivat markkinoilla. Miten eri tuotteet ja palvelut löytävät asiakkaat, koska siitähän viime kädessä sijoittamisessakin on kyse, löydät yrityksiä, joiden palveluista ja tuotteista asiakkaat pitävät. Niin, että myös ostavat niitä.

Tätä tunteiden ja lukujen ”sekamelskaa” me Propriuksessa pyrimme asiakkaillemme selventämään. Välillä keskustelemalla, välillä raporteilla, mutta lopputulos näkyy aina meidän hoitamissamme salkuissa. Siellä on se lopputulos, mihin uskomme pitkäjänteisesti. Samalla tavalla me katsomme sijoittamiemme yritystemme arvoja. Ja miten ne toimivat ja näkyvät yrityksen arjessa. Pelkkä kannattava kasvu vastuullisesti ei ole arvo, se on itsestäänselvyys jokaiselle osakeyhtiölle. Meille arvot ovat toimintamme ohjenuora käytännön tasolla, ei itsestäänselvyys.

Kun aika on – perustetaan varainhoitotalo, jonka intohimo loistaa ikkunoista, rehtiys tuntuu käden puristuksessa, yrittäjyys tuntuu asenteessa, keskittyneisyys näkyy osaamisessa, pitkäjänteisyys näkyy horisontissa ja nöyryys kaikessa. Proprius Partners on nyt syntynyt, täynnä energiaa ja tarmoa. Tällä asenteella tehdään ihmeitä. Nyt on sen aika. 

Vastuuvaraumalauseke

Proprius Partners Oy (jäljempänä Proprius tai yhtiö) on laatinut tämän materiaalin, joka ei ole osa yhtiön virallista tuotemateriaalikokonaisuutta. Esitetty informaatio saattaa sisältää Propriuksen yleistä tietoa ja näkemyksiä informaation julkaisuhetkellä, joita voidaan erikseen ilmoittamatta muuttaa, ja jotka perustuvat Propriuksen parhaan kykynsä mukaan tekemiin arvioihin ja mielipiteisiin pohjautuen sen luotettavina pitämistä julkisista lähteistä kokoamaansa informaatioon. Pyrkimyksenä on antaa mahdollisimman tarkkoja ja oikeita tietoja, mutta Proprius tai sen työntekijät eivät voi taata esitettyjen tietojen, arvioiden tai mielipiteiden oikeellisuutta tai täydellisyyttä eivätkä vastaa kolmannelta osapuolelta saatujen tietojen oikeellisuudesta. Materiaalissa esitetyt tiedot voivat muuttua tai ovat voineet muuttua materiaalin laatimisen jälkeen. 

Esitys tai sen sisältämät tiedot eivät ole sijoitus-, vero-, kirjanpitoneuvoja tai lainopillisia neuvoja, kehotus kaupankäyntiin tai muihin sijoitustoimenpiteisiin tai niiden tekemättä jättämiseen eikä niitä voida missään tilanteessa pitää rahoitusvälineen myynti- tai ostotarjouksena. 

Esitetyt tuotto-odotukset ovat vain suuntaa antavia arvioita, eivätkä ne ole lupauksia tulevasta tuotosta tai korosta. Sijoittajan tuotteesta saama tuotto määräytyy markkinoiden kehityksen mukaan. Markkinoiden kehitys on tulevaisuudessa epävarmaa, eikä sitä voida ennustaa tarkasti. Historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta kehityksestä. Asiakas voi menettää sijoittamansa pääoman osittain tai kokonaan. Esitetyt tiedot eivät perustu rahoitusvälineen liikkeeseenlaskijan tai rahoitusvälineen kohde-etuuksien puolueettomaan sijoitustutkimukseen tai – analyysiin. 

Asiakkaan tulee aina ennen sijoituspäätöksen tekemistä perehtyä Propriuksen julkaisemiin virallisiin dokumentteihin osoitteessa www.proprius.fi/dokumentaatio tai Propriuksen toimipisteessä. Asiakas vastaa aina yksin sijoituspäätöstensä ja toimeksiantojensa taloudellisista seuraamuksista. Proprius ei vastaa mistään välittömistä, välillisistä tai seurannaisluontoisista vahingoista tai tappioista, joita tässä materiaalissa esitetyn informaation käyttö voi aiheuttaa. Propriuksen valvovana viranomaisena toimii Finanssivalvonta. Tämä materiaali on Propriuksen immateriaalioikeudellisesti suojattua aineistoa eikä sitä saa millään tavalla jäljentää, julkaista tai levittää ilman Propriuksen kirjallista etukäteislupaa. Kaikki oikeudet pidätetään

Katso lisää Propriuksen kirjoituksia!

Markkinakirje VII – Ende gut, alles gut

Yksi Proprius Partnersin erikoissijoitusrahastoista on DACH Value, jonka ydinajatus on sijoittaa arvosijoitustyylillä saksankielisen Euroopan yhtiöihin. Kun salkunhoitajamme Jonas Koivula aloitti Saksan markkinan seuraamisen 2000-luvulla, oli

Lue lisää >>

Markkinakirje VI – Historian siivet havisevat

Kirjoitettu 1.8.2024 1990-luku muistetaan lopulta loistavana osakkeiden vuosikymmenenä, mutta se alkoi globaalin talouden osalta melko kivisesti. Yhdysvallat ajautui taantumaan keskuspankki FED:n aggressiivisten koronnostojen takia. FED

Lue lisää >>

Tulosvaroittajia piestään nyt voimakkaasti

Q2-tuloskausi on vasta lähtökuopissaan, mutta tulosvaroituksia niin positiivisessa kuin negatiivisessa mielessä on jo tietyiltä yhtiöiltä saatu. Kurssireaktiot ovat paikoin olleet varsin kovia etenkin negatiivisten tulosvaroitusten

Lue lisää >>